Follow on
Jos askeleista puhutaan, niin aika monta askelta olen ottanut Söderfjärdenillä. Fjärdenillä, tai ”Fjäälin” kuten me täällä Sundomissa sanotaan, on jotakin, joka kiehtoo ja vetää puoleensa. Kun liikkuu Söderfjärdenillä, sitä on aivan yksin, ja samalla osana kaikkea. Vähän niin kuin avaruudessa kävelisi. Söderfjärdenillä ajatus kulkee ja sielu hengittää.
Tässä kohtaa on hyvä valaista, että nimestä huolimatta (fjärden=ulappa), Söderfjärden ei ole merilahti eikä järvi. Se on meteoriitin törmäyskraatteri, joka on syntynyt noin 560 miljoonaa vuotta sitten. Huimaava ajatus, eikö?
Alunperin se on ollut vedellä täytetty, mutta alue on kuivatettu 1920-luvun loppupuolella, ja on nykyään valtavan iso viljava peltoaukea.
Uuden asumispaikan tarpeessa
Olin uuden asumispaikan tarpeessa, ja ajatus uuden talon rakennuttamisesta oli alkanut itää. Mutta mihin?
Sen tiesin, että haluan asua Sundomissa. Kävellessäni Söderfjärdenillä, kypsyi pikkuhiljaa ajatus, että tämä on se paikka. Rakennuspaikkoja ei vaan juuri ollut tällä alueella tarjolla, tarkemmin ottaen ei yhtäkään. Söderfjärden on Natura 2000:n suojaamaa aluetta, joten talosta keskelle Söderfjärdeniä ei tarvinnut haaveilla.
Tontin metsästys
Rupesin tutkimaan Söderfjärdenin reuna-alueiden mahdollisuuksia.
Tein yksinkertaisesti niin, että kun löysin kiinnostavan paikan, otin ensiksi selville, oliko se sellaista aluetta, johon ylipäänsä edes kannattaa hakea suunnittelutarveratkaisua. Olen ikuisesti kiitollinen sille henkilölle Vaasan kaupungilla, joka asiantuntevasti ja kärsivällisesti jaksoi vastata tiedusteluihini!
Jos tiedusteluni vastaus oli muuta kuin yksiselitteinen ”ei mitään mahdollisuuksia”, otin seuraavaksi selville kiinteistön omistajat, ja tiedustelin heiltä myyntikiinnostusta. Ja tässä on minulla nyt niinikään hyvä tilaisuus kiittää ja pyytää anteeksi niiltä kiinteistönomistajilta joita asian tiimoilta häiriköin ennenkuin tärppäsi.
Sitten tuli osuma. Tarpeisiini nähden oikeastaan moninkertaisesti liian iso kiinteistö, mutta myyminen oli omistajilla harkinnassa, rakennusluvan saaminen siihen ei ollut mahdotonta, ja tontista aukesi mieletön näköala Söderfjärdeniin.
Siitä alkoi sitten matka jonka varrella oli neljä ylitettävää estettä. Ei muuta kuin yksi askel kerrallaan, jokainen yhtä jännittävä.
1. Tontin ostaminen
Ensimmäinen jännityskohta oli, hyväksyisivätkö omistajat tontista antamani tarjouksen.
8. heinäkuuta tuli vastaus. Olin uimarannalla kun välittäjältä tuli viesti, ja oli kyllä pitkät sekunnit ennenkuin sain silmälasit esille ja pääsin lukemaan viestin:
2. Etuostolaki
Tällaisesta laista en tiennyt, mutta nyt tiedän. Kunnalla on lainmukainen etuosto-oikeus kunnassa sijaitsevan kiinteistön kaupassa, jos kiinteistön pinta-ala ylittää tietyn rajan. Tämä oli suuri pelkoni, mutta onneksi kaupunki ei käyttänyt tätä etuosto-oikeutta.
Pitkän odotuksen jälkeen tuli vastaus 6. syyskuuta.
Sinä päivänä oli vaikea saada suupielet irti korvista 🙂
Kaupunki ei käytä etuosto-oikeuttaan”
3. Suunnittelutarveratkaisu
Suunnittelutarvehakemuksen kaikkine liitteineen jätin heti elokuun alussa, kun kesälomat olivat ohi. Käsittelyprosessi oli pitempi kuin mitä olin aluksi kuvitellut, joten jännitystä riitti tässäkin prosessin vaiheessa.
Tässä kohtaa joku kysyi, mikä minulla on varasuunnitelmana ellei tämä mene läpi. Vastaukseni oli ”Silloin ostan talon mistä hitosta tahansa”.
19. lokakuuta tuli vihdoinkin myönteinen päätös:
4. Rakennuslupa
Rakennuslupahakemus oli oma proseduurinsa, jota kyllä helpotti erinomainen sähköinen hakemusjärjestelmä. Paljon oli hakemukseen liitettäviä tietoja, ja täydennyspyyntöjäkin vielä tuli, mutta systemaattisuus ja sinnikkyys palkitsi.
10. joulukuuta, Nobel-päivänä, tuli rakennuslupa.
Nopel-palkinnostakaan en olisi tullut yhtä onnelliseksi!
Jälkipohdintaa
Olisihan tämä matka ollut huomattavasti helpompi jos olisin ostanut tontin esimerkiksi jostakin valmiiksi suunnitellusta asuinalueesta. Eikä ainoastaan helpompi, vaan myös nopeampi, ja todennäköisesti edullisempi. Sekin olisi ihan varmasti ollut hyvä ratkaisu, mutta olen kyllä iloinen siitä, että kuuntelin sydäntä ja sinnittelin tämän visioni kanssa.
Joskus elokuun tienoilla lausuin lauseen ”pahimmassa tapauksessa ollaan lokakuussa ennenkuin voi ruveta jotakin tekemään”. No, joulukuulle meni, tai valitusaikoja jne. huomioiden itse asiassa tammikuulle, mutta aikataulun pitäisi silti pitää.
